sunnuntai 3. marraskuuta 2013

ZOOLOGISCHER GARTEN BERLIN

IMG_9926 IMG_9939 Mun matkakuumeen takia päätin vihdoin ja viimein jatkaa näiden Berliinikuvien selailua ja aattelin tehdä teille postauksen yhdestä maailman suurimmasta eläintarhasta, Zoologischer Gartenista. Se aukesi siis ensimmäisen kerran jo vuonna 1844, joten aika vanha paikka! Se kuitenkin tuhoutui aika pahasti Toisen maailmansodan aikana, joten paikkoja on uusittu sen jälkeen. 
Vaikka mä en hirveesti oo mikään eläintarhojen innokas koluaja, niin silti musta oli kiva käydä kattomassa kaikkia eläimiä mitä Suomen eläintarhoissakaan ei ole. 

IMG_9661

Me mentiin sisään Elefanttiportista joka oli tosi hienosti tehty, vähän kiinalaistyylinen. Sisäpihalla oli vastassa iso puisto suihkulähteineen ja pinkkine kukkineen. IMG_9672 IMG_9759 Lähdettiin kävelemään pitkin tollassia ihania vihreiden puiden peittämiä teitä shortsit jalassa auringon porottaessa niskaan, kun Suomessa tähän aikaan oli vielä kylmä ja koleaa. ;-) Eläintarha oli ihan järjettömän iso, joten kävellessä meillä meni aina aikaa, varsinkin kun jäätiin kuvailemaan jokaista eläintä ja yksityiskohtaa, haha. IMG_9690 Ensiksi vastaan tuli lintuja, mutta musta ne ei ollut yhtään niin ihmeellisiä. Jatkettiin matkaa eteenpäin ja pysähdyttiin apinoiden luo, ja niitä oli sitten monenmoista. Jotkut olivat niin söpöjä, mutta toiset taas eivät, kuten alla oleva punapersepaviaani. IMG_9715 IMG_9718 IMG_9707 Oli niitä söpöjä apinoitakin, kuten tämäIMG_9693 Apinoitten ja gorillojen jälkeen suunnattiin peurojen ja kirahvien luo. Jo tässä vaiheessa alkoi käveleminen tuntua jaloissa, varsinkin kun oli jalassa maailman huonoimmat pitkän matkan kävelykengät, conssit. IMG_9736 IMG_9925 IMG_9912 IMG_9746 Matkalla nähtiin seeproja, kirahveja, vuohia sun muita eläimiä. Me haluttiin nähdä se kuuluisa panda ja pitkän etsinnän jälkeen saatiin kuulla, että se oli potkassut tyhjää. Höh, me ootettiin sen näkemistä niin paljon ja vielä käveltiin sitä saakelin eläintarhaa ympäri ämpäri ettien sitä :-D IMG_9679 IMG_9774 IMG_9758 IMG_9826 IMG_9835 IMG_9762 IMG_9781 Kaikenlaisia eläimiä tuli nähtyä, jääkarhuja, norsuja, virtahepoja ja vaikka mitä. Musta on oikeestaan tosi harmillista että ne joutuu elämään siellä häkeissä, mutta kyllä niillä oli oikeastaan tosi hyvät oltavat siellä. Me käytiin kahvilassa vähän lepuuttelemassa jalkoja sillä tuolla kävely oli oikestaaan tosi tuskasta, ja yhdelle meistä tuli oikein kunnon verihiertymät, sillä ei oltu varustauduttu tällaiseen kävelemiseen ihan niin hyvin :-D Vielä haluttiin nähdä ainakin possuja, pingviinejä ja hylkeitä, joten lähettiin käpsyttelemään niiden luo. IMG_9773 IMG_9811 IMG_9843 IMG_9810 IMG_9805 IMG_9921 IMG_9916 Musta noi kaikki eläimet oli niin söpöjä, varsinkin toi ihana magnusti! Se oli niin hassua kun ne puikkelehti siellä hiekkakolojen seassa tosi nopeasti. Lopuksi käytiin vielä akvaariotiloissa jossa nähtiin meduusoita ja muita joita ei oo tullu noin läheltä ennen nähtyä! IMG_9905 IMG_9889 IMG_9894 IMG_9870 IMG_9904 Että sellainen reissu siis! Tästätästä ja tästä voitte lukea muunmuassa meiän reissusta keskitysleirille ja muita Berliinireissukuvia. Mitäs piditte? Vähän erilaista postausta tähän väliin :-)

10 kommenttia:

  1. tää oli tosi kiva postaus!!!=)

    VastaaPoista
  2. upeita kuvia! Oon asunu ihan tossa vieressä ja näyttää edellee olevan nii kaunis paikka! :)

    VastaaPoista
  3. Ite kävin tuolla muutama vuosi sitten ja toi on kyllä tosi kiva paikka. Kyllähän osa niistä eläimistä oli kuulemma stressaantuneita (ravas sillein edes takasin ilman mitään päämäärää :D) mutta onneks suurin osa eläimistä eli siellä ihan ilosena! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne jääkarhut näytti vähän stressaantuneilta ainakin, mutta aika hyvät elinolot niillä silti on! :-)

      Poista
  4. Upeita kuvia varsinki noi akvaariokuvat! :-)

    VastaaPoista
  5. oih vauvanorsu :') ihania kuvia!

    VastaaPoista